Koira on ihmisen paras ystävä, mutta onko ihminen koiran paras ystävä?

Koira mainitaan usein ihmisen parhaana ja uskollisena ystävänä, mutta onko ihminen yhtä uskollinen koiralle? Tämä on hyvä kysymys, koska valitettavasti ihmisen toiminnassa koiraa kohtaan olisi usein runsaasti parantamisen varaa.

Miksi koira on niin kovin suosittu työkäytössä sekä lemmikkinä?

Koira on luonteeltaan uskollinen ja miellyttämisenhaluinen. Se haluaa miellyttää omistajaansa, minkä vuoksi suuri osa koirista on melko helposti koulutettavissa. Koiria on myös jalostettu moniin erilaisiin tarkoituksiin, minkä ansiosta koirista on myös runsaasti hyötyä. Esimerkiksi poliisi ja tulli käyttävät koiria moninaisissa tehtävissä. Niitä käytetään niin suojelu- kuin vartiointitehtävissä eikä ole mitenkään tavatonta, että juuri koira on löytänyt kadonneen ihmisen, jota on etsitty niin sanotusti kissojen ja koirien kanssa. Monelle yksinäiselle ihmiselle juuri koira on tarjonnut ihmisen kaipaamaa lohtua ja seuraa. Yksinäinen henkilö saattaa illan pimetessä syventyä esimerkiksi netti kasinon maailmaan koiran pitäessä hänelle seuraa.

Liiallinen jalostus on aiheuttanut tietyille koiraroduille terveydellisiä ongelmia

Ihminen on kuitenkin turhamainen otus, minkä vuoksi myös koiria on jalostettu moneen makuun sopiviksi; tarjolla on pieniä, suuria ja keskikokoisia koiria eripituisilla karvoilla varustettuina. Osa koirista on suippokuonoisia, kun taas osalla on littana kuono, mikä tekee koiran hengittämisestä vaikeaa. Onko oikein, että ihmisen kauneusihanteiden ja erityisyyden tavoittelun vuoksi koira joutuu kärsimään hengitysvaikeuksista tai muista terveysongelmista?

Koiria hylätään valitettavan paljon

Valitettavan moni saattaa ottaa suloisen koiranpennun hetken mielijohteesta ja huomata hyvinkin pian, kuinka paljon vaivaa koiran hoidosta onkaan. Pieni koiranpentu vaatii lähes saman verran hoitoa ja huomiota kuin ihmisvauva – toisinaan jopa enemmän. Liian moni kyllästyykin koiraansa sen kasvaessa suloisesta pennusta aikuiseksi koiraksi. Tällöin koira saattaa joutua vaihtamaan kotia. Moni luopuu koirastaan myös oman elämäntilanteensa vaihtuessa. Monesta koirarakkaasta ihmisestä tuntuu kovin julmalta, että eläimestä luovutaan kuin esineestä, ellei siitä enää jaksetakaan pitää huolta.

Pentutehtailu tuottaa sairaita pentuja

Luotettavalta kasvattajalta ostettu rotukoiranpentu on kallis hankinta. Tämän vuoksi moni tunteekin houkutusta hankkia haluamansa rotuisen koiranpennun mahdollisimman edullisesti ja kääntyy tämän vuoksi pentutehtailijan puoleen välittämättä siitä millaisissa olosuhteissa pennut ovat syntyneet ja kasvaneet. Tätä ei kuitenkaan pitäisi tehdä, sillä näin tulee tukeneeksi epäeettistä pentutehtailua, joka aiheuttaa runsaasti kärsimystä koirille.